Lisa Vanderpump raivoissaan – ystävä hylkäsi häneltä adoptoidun koiran

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vuodesta 2010 saakka Beverly Hillsin täydelliset naiset -televisiosarjassa esiintyvällä Lisa Vanderpumpilla on monta rautaa tulessa. Hän omistaa monia ravintoloita, joiden lisäksi hänen rakkautensa eläimiä kohtaan näkyy myös hyväntekeväisyystyönä, jota nainen tekee jatkuvasti etenkin koirien pelastamisen eteen.

Lisa Vanderpump perusti Vanderpump Dogs -yhdistyksen, joka koirien pelastamisen lisäksi myös hoitaa niitä ja etsii koirille uusia rakastavia koteja. Nyt pieleen mennyt adoptio on saanut Vanderpumpin tuohtumaan Dorit Kemsleylle.

Beverly Hillsin täydelliset naiset -realitysarjasta tuttu Dorit oli adoptoinut Vanderpump Dogs -yhdistykseltä koiran. Daily Mail -sivuston mukaan nainen oli kuitenkin melko pian hankkiutunut koirasta eroon ja vienyt sen salaa toiseen eläinsuojaan.

Eläinsuojassa oli huomattu, että koiralla oli Vanderpump Dogs -siru, minkä myötä Lisa Vanderpump sai tietää hänen ystävänsä hylänneen koiran. Nainen oli erittäin vihainen tästä ystävälleen, joka oli toiminut salaa Vanderpumpin takana ja hylännyt adoptoimansa koiran. Dorit Kemsley on puolustuksekseen kertonut koiran hylkäämisen johtuneen siitä, että se oli näykkäissyt hänen lastaan.

Uusimmat