Brittiläiset ammattiliitot: Työviikko on lyhennettävä neljään päivään

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Teknologia on luotu helpottamaan ihmisten elämää, mutta todellisuudessa olemme kiireisempiä ja stressaantuneempia kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan nykyhistorian aikana. Ihmiset kilpailevat ajankäytöstä ja yrittävät saada elämästään tarpeeksi tunteja jaettavaksi työhön, vapaa-aikaan ja lepäämiseen.

Nykyinen viiden päivän työviikko on brittiläisten ammattiliittojen mukaan jäänne ajalta, jolloin ihmisillä ei ollut yhtä paljon teknologiaa apuna. Ammattiliittojen mukaan työntekijät ja heidän käyttämänsä teknologia pystyvät yhdessä tekemään neljässä päivässä saman työmäärän mihin ennen tarvittiin viisi päivää viikossa.

Ammattiliitot kampanjoivat 1900-luvulla viisipäiväisen työviikon puolesta. Nyt on tullut aika kampanjoida neljäpäiväisen työviikon puolesta ilman, että työntekijöiden palkka kuitenkaan laskisi. Tämä tarkottaisi työntekijöille kolme päivää kestävää viikonloppua.

Järjestely tasottaisi työllä saavutettuja voittoja ylemmältä tasolta myös tavallisten työntekijöiden hyödyksi. Tutkimusten mukaan neljä päivää viikossa työskentelevät ovat tuottavampia ja vähemmän stressaantuneita, Euronews uutisoi. Neljä päivää kestävää työviikkoa on testattu jo ympäri maailmaa toimivissa yrityksissä.