Silmiähivelevästä lohikäärmeestä kukkaparaatin hitti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hollannissa Lichtenvoorden kaupungissa järjestettiin kukkaparaati. Teiden varsille kerääntyneet katsojat yllättyivät melkoisesti, kun paraatiin asteli näyttävä lohikäärme. Se näytti kuin suoraan fantasiamaailmasta.

Lohikäärmeteos lipui kaupungin halki. Sen selässä näytti olevan pienempi lohikäärme. Lohikäärmepatsas oli valmistettu 360.000 daaliakukasta ja laitteen sisällä operoi noin 40 ihmistä. Kukkaparaatissa kilpailtiin näyttävimpien teosten kanssa.

Lohikäärmeitä on liitetty vuosituhansien ajan sekä länsimaiseen että kiinalaiseen mytologiaan. Lohikäärmeitä on pidetty aikoinaan todellisina olentoina, mutta nykyisin niiden tiedetään olevan ainoastaan taruissa ja saduissa esiintyviä hahmoja.