Netflix lopettaa hittisarjansa – fanit tyrmistyivät uutisesta!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Naisvankilaan sijoittuva ja huippusuosituksi noussut draamasarja Orange is the New Black lukeutuu Netflixin ensimmäisiin jättimenestyksiin. Nyt Netflix on ilmoittanut lopettavansa sarjan sen seuraavaan tuotantokauteen.

Orange is the New Blackin tuleva seitsemäs tuotantokausi tulee olemaan sarjan viimeinen. Uutinen paljastettiin sarjan virallisella Twitter-tilillä julkaistulla videolla. Siinä näyttelijäkaarti lupaa, etteivät fanit joudu pettymään viimeiseen kauteen.

YouTube
Netflix

Jenji Kohanin luoman Orange is the New Blackin pääosissa nähdään muun muassa Lura Prepon, Taylor Schilling, Uzo Aduba ja Natasha Lyonne. Sarja perustuu naisvankilassa istuneen Piper Kermanin elämänkerralliseen kirjaan.

Lukuisia Emmy-ehdokkuuksia saanut Orange is the New Black alkoi vuonna 2013. Seitsemäs ja viimeinen kausi ilmestyy Netflixiin näillä näkymin kesällä 2019.

Fanit ovat ottaneet uutisen suosikkisarjansa lopettamisesta raskaasti. Monet ovat ilmaisseet pettymyksensä esimerkiksi Twitterissä. Toiset taas ovat todenneet, että vankilaoloihin sijoittuva sarja loppuu ymmärrettävästi, koska ympäristö ei tarjoa loputtomiin uusia juonenkäänteitä.