Kuollut bordellijulkkis äänestettiin kongressiin Yhdysvalloissa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen kongressivaaleissa nähtiin tänä vuonna monia yllättäviä käänteitä. Yksi erikoisimmista on todennäköisesti se, että valittujen ehdokkaiden joukossa on kuollut mies. Republikaanien riveissä ehdolla ollut bordellinpitäjä Dennis Hof kuoli tämän vuoden lokakuussa juhlittuaan 72-vuotissyntymäpäiviään.

Kuolemastaan huolimatta hän oli Nevadan osavaltion ääniharava 68 prosentin äänienemmistöllä. Hof tunnettiin Donald Trumpin äänekkänä kannattajana, ja hän kutsuikin itseään Pahrumpin Trumpiksi. Hänen tavoitteisiinsa kuului muun muassa bordellien laillisina säilyttäminen osavaltiossa.

Republikaaniehdokas päihitti vaaleissa demokraattien Lesia Romanovin. Hofin tilalle kongressiedustajaksi valitaan Independent-lehden mukaan nyt toinen republikaanien ehdokas.