Tekashi 6ix9inen uhattu tappaa vankilassa – viranomaisilta harvinainen ratkaisu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme äskettäin poliisin pidättäneen kohuräppäri Tekashi 6ix9inen New Yorkissa. Räppäriä ja hänen kolme epäiltyä rikostoveriaan vangittiin epäiltynä kiristyksestä ja aseellisesta ryöstöstä, joista hänet voidaan tuomita jopa 32 vuodeksi vankilaan. Tapauksen vuoksi hänen uuden levynsä julkaisu on päätetty toistaiseksi perua.

Eilen Page Six uutisoi, että räppäri uhattiin tappaa, kun hän odotti oikeudenkäyntiä paikallisessa poliisivankilassa. Aiemminkin useita tuomioita saanut Tekashi 6ix9ine on nyt siirretty tappouhkausten vuoksi liittovaltion vankilaan, jossa hänen turvallisuutensa voidaan taata paremmin. Hänen uutta sijoituspaikkaansa ei ole kerrottu julkisuuteen. Rikosepäiltyjen siirtäminen liittovaltion vankilaan on harvinaista, vaikka epäiltyyn kohdistuisi uhkia.

6ix9ineä, oikealta nimeltään Daniel Hernandez, odottaa nyt kuusi vakavaa syytettä. Mikäli räppäri tuomitaan, saattaa vankeustuomion pituus kasvaa jopa yhteensä 32 vuoteen. Syyttäjän mukaan 6ix9ine kuuluu Bloods-jengin väkivaltaiseen Nine Trey Gangsta Bloods -alaryhmään ja on suorittanut lukuisia väkivaltarikoksia. Häntä ja kolmea muuta henkilöä syytetään muun muassa kilpailevan jengiläisen aseellisesta ryöstöstä.