Poliisi luuli hattaraa metamfetamiiniksi – nainen virui kuukausia vankilassa syyttömänä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen nainen on joutunut kolmeksi kuukaudeksi vankilaat rikoksesta, jota hän ei tehnyt. Syynä oli poliisin oma virhe. Poliisi oli pysäyttänyt Georgian osavaltiossa asuvan Dasha Fincherin vuonna 2016.

Hänen autonsa jalkatilasta löydettiin sinistä ainetta sisältänyt pussi. Naisen mukaan kyseessä oli kastunutta hattaraa, mutta poliisin kenttätesti oli toista mieltä.

Fincher joutui vankilaan metamfetamiinin salakuljetuksesta syytettynä. Koska nainen ei kyennyt maksamaan miljoonan dollarin takuusummaa, pysyi hän vangittuna kolmen kuukauden ajan. Lopulta laboratoriotulokset todisitvat, ettei pussista löydetty aine ollutkaan huumetta.

Independent-lehden mukaan Fincher on nostanut sittemmin kanteen laittomasta pidätyksestä. Kenttätestien tiedetään aiemminkin antaneen vastaavanlaisia virhetuloksia. Ihmisiä on pidätetty muun muassa huumeiksi luullun suklaan, keksien ja hengenraikastimien vuoksi.