Lentäjät piirsivät valtavat sukuelimet taivaalle – rangaistushan siitä tuli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Olemme vuosien varrella esitelleet monia tapauksia, joissa lentäjät ovat piirtäneet taivaalle erinäisiä kuvioita, jotka ovat paljastuneet lentokoneiden liikkeitä tallentavista palveluista. Nyt vuorossa on ollut kaksi Yhdysvaltojen ilmavoimien lentäjää, jotka molemmat piirsivät Kaliforniassa sijaitsevan lentotukikohdan liepeille valtavat miehen sukuelimet kiveksineen päivineen.

Maailmankuulun Miramarin lentotukikohdan kaksi lentäjää päätti tehdä hieman tavallisesta poikkeavia reittivalintoja, jotka olivat kuitenkin molemmilla kutakuinkin samat. Verkkopalveluista selvisi nopeasti miksi lentokoneet lensivät poikkeuksellisella tavalla. Kartalle oli nimittäin ilmestynyt molemmista tempauksista jättimäiset penikset.

Tapauksista nousi nopeasti kohu, jonka myötä molemmat lentäjät määrättiin lentokieltoon asian tutkimusten ja käsittelyn ajaksi. Nyt Yhdysvaltojen ilmavoimat on käsitellyt asiat ja ilmoittanut molempien saavan jatkaa lentämistä. Jonkinlaisia sanktioita heille on kuitenkin päätetty antaa, mutta julkisuuteen ei vielä annettu tarkempia tietoja, Marine Corps Times -lehti kertoo.