Huskyn pennulta ei puutu energiaa – käyttää liukasta lattiaa juoksumattona!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monien pentukoirien energisyys ja tarmokkuus saattaa toisinaan jo koetella omistajien hermoja. Koira olisi aina vipeltämässä paikasta toiseen silloinkin, kun sen vahtimiseen ei ole aikaa tai jaksamista.

Tuoreella viraalivideolla tavataan pieni siperianhusky, joka on keskinyt keinon purkaa energiaa itsekseen. Tämä siitäkin huolimatta että koira on kiinnitetty paikoilleen hihnallaan.

Koiran onneksi huoneen lattia on erittäin liukas. Niinpä se vain kävelee paikoillaan kuin juoksumatolla konsanaan. Kekseliästä koiranpentua kuvaava video taltioitiin Kiinan Zhengzhoussa 2. joulukuuta.