Näin säästät rahaa jouluna – karsi kaikki ylimääräinen pois

Lifestyle Kirjoittaja: , toimittaja

Joulualennukset alkavat perinteisesti muutama päivä ennen aattoa, joten moni jättää lahjaostosten tekemisen viime tinkaan. Toiset ovat puolestaan kaukaa viisaita, ja hankkivat lahjat jo hyvissä ajoin ennen joulukauden alkamista. Tekipä niin tai näin, saa joulu rahavarannot nopeasti hupenemaan.

Joulu on mitä mainiointa aikaa hyödyntää vuoden aikana kertyneet bonukset ja edut. Kannattaa myös vertailla eri ruokakauppojen hintoja. Laatikkoruoat on edullisinta valmistaa itse. Ruokaa ei ole järkevää ostaa liikaa, sillä harvan tekee mieli syödä kinkkua enää uudenvuodenaattona.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Ruokakustannuksia voi myös jakaa siten, että perheet sopivat kuka tuo alkupalat, kuka kalat ja kenen vastuulle jää juustolautanen tai jälkiruoat. Aikuiset voivat myös sopia summan, jolla lahja hankitaan. Joskus perheet käyttävät kiertosysteemiä lahjojen hankkimisessa, jolloin jokaiselle arvotaan oma lahjanantajansa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle -osioistamme.

.