Mikä lapsikatras! Kardashianien perheen joulukuva julkaistiin – missä on Kendall?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kardashianien julkkisperhe on julkaissut kohutun perhekuvansa, jossa nähdään suvun matriarkkaa lukuunottamatta kaikki perheen naiset, jotka ovat saaneet jälkikasvua. Mukana ovat siis Khloe Kardashian, Kim Kardashian, Kourtney Kardashian ja Kylie Jenner.

Kuvassa nähdään äitien lisäksi melkoinen lapsikatras, sillä nelikolle on syntynyt perheen pienimpiä jo peräti yhdeksän kappaletta. Osa Kardashianin perheen äideistä on aiemmin päättänyt olla esittelemättä lapsiaan julkisuudessa, mutta tässä kuvassa tehdään kuitenkin poikkeus.

Perheen supermalli Kendall Jenner on jostain syystä jätetty pois perhekuvasta, mutta Kim Kardashian totesi myöhemmin, että hänen täytyi kiirehtiä tapaamiseen juuri saamaan aikaan.