Lapsi sai lumihousut joululahjaksi – soitti hätänumeroon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hätänumeroon tulisi soittaa ainoastaan todellisen uhan vuoksi, mutta lapset eivät aina ymmärrä sitä. Joskus esimerkiksi vääränlainen joululahja voi olla perheen pienimmille sopiva syy hälyttää apua.

Kanadan Ontariossa työskentelevä poliisi Kerry Schmidt kertoo paikallisen hälytyskeskuksen saaneen soiton varhain joulupäivänä. Seitsemänvuotias poika otti viranomaisiin yhteyttä, sillä hän ei ollut iloinen saatuaan joululahjaksi lumihousut.

Koska kyseessä ei tietenkään ollut todellinen hätä, ei paikalle lähetetty poliiseja. Schmidt tosin kertoi Twitterissä turhaan hätänumeroon soittaneen lapsen päätyneen tuhmien lasten listalle.

Schmidt kertoo CBC-uutisille viattomalta vaikuttavien turhien hälytysten vievät todellisille hätätapauksille tarkoitettua aikaa ja resursseja. Hän kehottaakin vanhempia opettamaan lapsille hätänumeron olevan vain todellisia uhkaavia tilanteita varten.

Uusimmat