Ulosteongelma paisuu USA:n luonnonpuistoissa – Trumpin ja kongressin riita syynä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen hallinto on parhaillaan suljettuna presidentti Donald Trumpin ja kongressin välisen riidan ansiosta. Erimielisyyttä aiheuttaa Trumpin vaatimus varata miljardeja dollareita Meksikon rajalle suunniteltua muuria varten.

Hallinnon sulkeminen on aiheuttanut yllättäviä ongelmia Yhdysvaltojen kansallispuistoissa. Puistoja piinaa pahan luokan jäteongelma, sillä paikalla ei ole työntekijöitä siivoamassa turistien jätteitä.

Esimerkiksi Yosemiten luonnonpuistossa wc-tilat ja vierailijakeskukset ovat suljettuina. Sen myötä vierailijat ovat ulostaneet ja virtsanneet julkisille paikoille. Tämä on aiheuttaa puolestaan terveysriskin niin muille turisteille kuin alueen luonnollekin.

– Se on sydäntäsärkevää. En ole koskaan täällä asuessani nähnyt yhtä paljon roskia, ihmisten ulostetta ja säännöistä piittaamattomuutta, Yosemite Valleyssa työskentelevä Dakota Snider kuvaili Associated Press -uutistoimistolle.