Maailman kallein kala myytiin 2,6 miljoonalla eurolla – ostaja tulikin katumapäälle

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Purkillinen tonnikalaa maksaa tyypillisesti alle kaksi euroa, mutta japananilaisella Kiyoshi Kimuralla on tavanomaista kalliimpi maku. Ravintoloitsija maksoi taannoin ennätyssumman tonnikalasta.

Jättimäinen kala myytiin The Guardian -lehden mukaan Tonnikalakuningas-lempinimellä tunnetulle Kimuralle 333,6 miljoonalla jenillä, eli noin 2,6 miljoonalla eurolla. Uhanalainen tonnikala painaa noin 278 kiloa.

Kyseessä on kalleimmalla koskaan ostettu kala. Kimura piteli myös aikaisempaa ennätystä, sillä hän maksoi vuonna 2013 155 miljoonaa jeniä huutokaupatusta tonnikalasta. Mies vaikuttaa tosin hieman katuvan päätöstään maksaa miljoonia yhdestä kalasta.

– Tonnikala näyttää herkulliselta, sillä se on erittäin lihava ja tuore. Kyseessä on hyvä kala. Saatoin silti mennä vähän liian pitkälle, Kimura kuvaili.