Antti Tuisku työstää jo uutta musiikkia? Kryptinen kuvapäivitys someen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen suosikkiartisti Antti Tuisku on parhaillaan pitkällä tauolla, sillä syksyn ja talven hän on viettänyt Espanjassa. Tuisku on viihtynyt Välimeren maisemissa erittäin hyvin, ja nyt hän on julkaissut vihjailevan kuvan mahdollisesta uuden musiikin tekemisestä.

https://www.instagram.com/p/BsVagqiFJRX/

– Ha comenzado. #biisileiri #uuttakohti #winteriscoming, Antti Tuisku kirjoittaa kryptisesti.

Päivitys tarkoittaa mahdollisesti sitä, että Antti Tuisku on parhaillaan jo työstämässä uutta musiikkia. Kuvatekstin ”Ha comenzado” tarkoittaa nimittäin jonkin alkaneen.

Tuiskun taannoin julkaistussa Antti Tapani -elämäkerrassa paljastettiin taannoin yksityiskohtaisesti Antti Tuiskun uran kulissien takaisesta elämästä. Kirjassa kerrotaan muun muassa Antti Tuiskun selästä löytyneestä kasvaimesta, mutta myös yllättävästä abortista.

Nuoruudessaan Antti Tuiskusta oli elämäkertansa mukaan tulla yllättäen perheenisä. Tuolloin vielä kotikaupungissaan Rovaniemellä asuneen nuoren miehen seurustelusuhde päättyi toisen osapuolen päätöksestä. Pari viikkoa myöhemmin tyttö kertoi Tuiskulle olevansa raskaana, mutta väitti ettei tämä ollut lapsen isä. Vuosien kuluttua kuitenkin selvisi, että lapsi oli Tuiskun.