Tampereen ratikka esiteltiin – tältä se näyttää sisältä ja ulkoa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen ratikkatyömaa on saanut kaupungin keskustan ja pääväylät sekaisin jo parin vuoden ajan, mutta nyt hanke on noin puolivälissä. Tänään tiedotusvälineet pääsivät tutustumaan ensimmäisinä tulevaan ratikkaan, kun sen mallikappale esiteltiin Tampereella. Stara oli paikalla, kun ensimmäiset vieraat nousivat ratikkaan.

Tampereen ratikka, Kuva: Stara

KATSO VIDEO RATIKAN ESITTELYSTÄ



Tampereen ratikka, Kuva: Stara

Toimintansa ratikka aloittaa tällä tietoa täysimittaisesti 9. elokuuta 2021, joten ihan heti tänään esitellyn kaltaisia ratikoita ei Tampereen teillä nähdä. Sitä ennen yleisö pääsee kuitenkin mukaan ratikan koeliikennöintiin. Yleisölle Tampere-talossa oleva ratikka on tutustuttavana huomisesta torstaista alkaen ensi viikon tiistaihin saakka.

Tampereen ratikka, Kuva: Stara
Tampereen ratikka, Kuva: Stara