Pornotähden kauhunhetket – Tinder-deitti yritti raiskata puukolla uhaten

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Nettideittailun aikakaudella on hyvä muistaa, että kaikki ihmiset eivät ole luottamuksen arvoisia. Treffit on järkevää sopia julkiselle paikalle, eikä omasta elämästään kannata paljastaa liikaa tietoja ennen kasvokkain tapahtunutta tutustumista.

Kaliforniassa aikuisviihdealalla työskentelevä 21-vuotias amerikkalaisnainen on joutunut pakenemaan henkensä edestä Tinder-treffeiltä. Nainen oli tavannut deitin New Yorkissa hotellinsa aulassa. Kun kaksikko oli päässyt naisen varaamaan huoneeseen, oli mies ottanut puukon esiin.

Mies oli sanonut, että raiskaa naisen. Neitokainen yritti ottaa teräaseen pois miehen hallusta vahingoittaen itseään ja onnistui lopulta pakenemaan hotellihuoneen ovesta. Tinder-deittiä ei ole tavoitettu, mutta poliisit ovat aloittaneet asiasta tutkinnan, New York Post uutisoi.