Maailman hauskin luonto-ohjelma? Esittelee vuoristoeläimiä huumorilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Kalliovuoret ovat 4.800 kilometriä pitkä vuorijono, joka halkoo koko Pohjois-Amerikkaa. Frick I Love Nature -niminen huumorikanava esittelee Youtubessa Kalliovuorten eläinlajeja. Lähes kymmenen minuuttia pitkä luontokatselmus saa nauramaan.

Jos ei ole kiinnostunut oppimaan uusia asioita jäykän tylsällä tavalla, kannattaa tutustua Frick I Love Naturen tuottamiin videopätkiin. Kanavalla kerrotaan luonnosta humoristisella tavalla, mutta kuitenkin asiantuntevasti. Kalliovuorten eläimistä esittelyyn pääsevät lukuisat eri nisäkkäät.

Eniten huomioarvoa saa lumivuohi, joka elää korkealla Kalliovuorten rinteillä. Sorkkaeläimiin kuuluva tanakkarakenteinen vuohi on taitava vuorikiipeilijä. Samankaltaisia luontokatsauksia voisi tehdä esimerkiksi lapsille tai lapsenmielisille televisiossa esitettäväksi.

Uusimmat