Naisella epäiltiin aivokasvainta – kirurgit löysivätkin elävän heisimadon

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Newyorkilainen nainen toimitettiin aivoleikkaukseen aggressiivisen aivokasvainepäilyn vuoksi. Naiselle oli sanottu, että hänellä oli todennäköisesti syöpä röntgenkuvien perusteella. Aivokirurgit yllättyivät, kun he leikkasivat naisen aivoista elävän toukan koteloituneena.

Kyseessä oli siassa elävä kapea heisimato Tanea solium, jonka munat kulkeutuvat ihmisen elimistöön huonosti kypsennetystä sianlihasta tai sian ulosteesta. Elimistössä ne voivat kuoriuduttuaan kulkeutua suoliston seinämien läpi muualle kehon kudoksiin – kuten aivoihin. Toukat muodostavat kalkkiutuvan rakkulan. Aivoissa ne voivat saada aikaan keskushermosto-oireita.

Live Science kertoo 42-vuotiaan Rachel Palman hakeutuneen alunperin lääkäriin muistiongelmien ja kömpelyyden vuoksi. Hän helpottui, että aivoissa ei ollutkaan kasvainta. Naisen vointi parani ennalleen heisimadon poistamisen jälkeen.

Ihmisen kehossa ryömivät parasiitit ovat lähinnä kehitysmaiden vitsaus, sillä ne leviävät huonon hygienian välityksellä eläimistä tai ulosteesta ihmiseen. Toisinaan heisimatojen aiheuttamat oireet alkavat vasta pitkän ajan kuluttua tartunnasta.