Samsungin uusi televisio tarvitsee jättikokoisen olohuoneen – The Wall Luxuryn koko on 292 tuumaa!

Digi Lifestyle Lux · Terhi Piiroinen

Samsung lanseerasi viime vuonna New Yorkissa jättikokoisen The Wall -television. Seinän kokoinen moduleista koottava televisio on nyt jäänyt pieneksi yhtiön uuden mallin rinnalla. Seinätelevision luksusmalli on nimittäin 292-tuumainen.

Samsungin aiempi The Wall oli maksimimitaltaan 219 tuumaa. Koko on kasvanut nyt siten, että televisio on periaatteessa yksi huoneen seinä. Toisin sanoen näyttö ei ole kaukana videotykin valkokankaasta tai elokuvateatterista. Uusi televisio on 30 millimetriä paksu.

StaraTV New Yorkissa The Wallin esittelyssä



8K-kuvanlaadulla varustettu luksustelevisio toimii myös kodin sisustuselementtinä, sillä varsinaisen käyttötarkoituksen lisäksi ruudulla voi toistaa maisemakuvia, huipputaidetta tai luoda ambientin seinän.

Samsungin edustajat ovat sanoneet, että televisio on valmistettu sopimaan vaativaan elämäntyyliin ja se tulee maailmanlaajuiseen myyntiin heinäkuussa. Hintaa ei ole paljastettu, mutta vertailuna kerrottakoon 98-tuumaisen Samsungin television maksavan yli 100.000 euroa.