Peltipoliisi räpsähti Helsingissä 753 kertaa 5 tunnissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Juhannuksen paluuliikenne on tänään sunnuntaina ruuhkaisimmillaan, joten matka-aikaa kannattaa varata reilusti tavallista enemmän. Poliisi valvoo tuttuun tapaan paluuliikennettä, ja peltipoliisit valvovat puolestaan ajonopeuksia.

Maltti ja nopeusrajoitukset kannattaa muistaa myös tietöiden kohdalla, sillä niissä kaasujalka on usein liian painava.

Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein kertoi taannoin Twitterissä esimerkiksi tapauksesta, jossa yhden työmaan valvonnassa nopeuskamera räpsähti satoja kertoja vain tuntien aikana. Yli kolmannes autoista ajoi ylinopeutta.

– Paciuksenkadun reilun 5 tunnin tietyömaavalvonnassa kamera välähti 753 kertaa, joista lähtee 576 sakkoa. N. 35 % 2127 ajoneuvosta kuvattiin, Pasterstein kirjoitti Twitterissä.

Uusimmat