Droneen kiinnitettiin naulapyssy – älä kokeile tätä niksiä kotona

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Drooneilla voi tehdä paljon muutakin kuin vain kuvata näyttäviä videoita ja vakoilla ihmisiä. Osaavissa käsissä lennokit muuttuvat erilaisia vaikeita työtehtäviä helpottaviksi apuvälineiksi.

Michiganin yliopiston tutkijat keskivät liittää DJI S1000 -droneen naulapyssyn. He kokeilivat, voisiko laitteesta olla tällä tavoin apua esimerkiksi katon korjaamisessa. Kokeesta kuvattu video puhuu puolestaan.

Järin nopeasti naulaaminen ei toistaiseksi suju dronen avulla. Tutkijat ovat kuitenkin paljastaneet työskentelevänsä edelleen projektin parissa. Tarkoituksena on lisätä naulaamisen snopeutta ja pidentää dronen lentoaikaa nykyisestä.