Temptation Island -parit julkistettiin – yksi pareista eronnut jo kolmesti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lokakuussa alkavan Temptation Island Suomi -realitysarjan kuudennen tuotantokauden parit on julkistettu. Mukana on tuttuun tapaan neljä seurustelevaa paria, joiden parisuhteen kestävyyttä testataan viikkokausien treffailulla muiden kanssa.

Mukana on esimerkiksi toisensa kristillisessä sisäoppilaitoksessa tavannut pariskunta, avoimessa suhteessa elävä pari sekä kahden vuoden aikana jo kolmesti eronnut pari. Ohjelman juontaja Sami Kuronen lupaa, että Temptation Islandin tenho ei haalistu kuudennellakaan kaudella.

– Tällä kertaa Tempparisaarella kaikki on uutta. Uusi lokaatio tarjoaa mielettömät puitteet, ja tämän kauden parien lähtökohdat nostavat esiin teemoja, joita ei ohjelman historiassa ole ennen käsitelty, Kuronen kertoo.

– Luvassa on romantiikkaa, erotiikkaa, sydänsuruja, upeita kasvutarinoita ja kaikkea sitä mitä hyvältä realityltä uskaltaa toivoa. Kaikilla on rajansa, mutta ovatko ne kenellekään selvät? Mitä kaikkea rakkaus kestää? Tulossa on erittäin raikas kausi.

Temptation Island Suomi 2019, Mari ja Eero

Mari, 21, ja Eero ”Väpä”, 21, Äänekoski

Lähihoitaja Mari ja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Väpä ovat seurustelleet puolitoista vuotta.

Väpä kiinnostui Marista jo ensikohtaamisella, mutta Mari seurusteli vielä tuolloin Väpän kaverin kanssa. Väpä joutui odottamaan pari vuotta, mutta sitten eräänä iltana pari päätyi pussailemaan keskenään, ja homma oli sillä selvä, ja Mari vaihtoi poikaystävää lennosta.

Temptation Island Suomi 2019, Eveliina ja Santeri

Eveliina, 22, ja Santeri, 26, Tampere

Kaksi vuotta yhtä pitänyt opiskelijapariskunta Eveliina ja Santeri tapasivat toisensa nettideittipalvelun kautta. Suhde alkoi etäsuhteena, kun Eveliina asui Lappeenrannassa terveydenhoitaja-opintojensa takia. Opintojen loppusuoralla Eveliina päätti muuttaa Tampereelle ja he löysivät yhteisen kodin. Santeri toimii omien opintojensa ohella myös yrittäjänä. Erikoisen Temppariparin heistä tekee se, että Eveliinalla ja Santerilla on ollut alusta asti avoin suhde.

Temptation Island Suomi 2019, Josefin ja Leevi

Josefin ”Josku”, 21, ja Leevi, 20, Vantaa

Kosmetologiksi opiskeleva Josefin, eli Josku, ja kiinteistönhuoltajana toimiva Leevi ovat tavanneet kristillisessä sisäoppilaitoksessa ja usko onkin molemmille tärkeä asia elämässä. Kaksikko huomasi toisensa koulussa heti, mutta Josku piti Leeviä hyvännäköisenä, mutta liian lyhyenä. Alun perin Josefin seurustelikin Leevin kämppiksen kanssa, mutta parin erottua Josefin ja Leevi löysivät toisensa. Yhteen muutettiin jo parin kuukauden seurustelun jälkeen, ja nyt he ovat olleet yhdessä puolitoista vuotta.

Temptation Island Suomi 2019, Viivi ja Lance

Viivi, 21, ja Lance, 21, Espoo

Opiskelija Viivin ja taksiyrittäjä Lancen suhde on ollut yhtä vuoristorataa. Pari on eronnut suhteensa aikana jo kolmesti, mutta jokin heidät vetää aina uudelleen yhteen. He ovat myös kokeilleet erilaisia asumismuotoja yhdessä asumisesta erillään asumiseen, ja päätyneet järjestelyyn, jossa he asuvat yhdessä puoliksi; Lance asuu puolet viikosta heidän yhteisessä kodissaan ja puolet vanhempiensa luona.