Kim Kardashian nukkumaan lastensa kanssa: ”Yritän hallita päivärytmiäni”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uni ja lepo ovat yhtä tärkeässä asemassa ihmisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden kanssa kuin päivän askareet ja suorittaminen. Myös lakimieheksi parhaillaan opiskeleva Kim Kardashian on ymmärtänyt, että pienet ja arkiset teot vaikuttavat kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

– Menen lasten kanssa samaan aikaan sänkyyn. En juo alkoholia tai käy ravintoloissa myöhään illalla. Yritän hallita päivärytmiäni. Tiedän päivittäin mihin tiettyyn aikaan herään ja aikatauluni on kuin kiveen kirjoitettu, enkä oikein pidä sen muuttamisesta, 39-vuotias Kim Kardashian kertoo australialaisessa aamuohjelma Sunrisessa.

Neljän lapsen äiti opiskelee parhaillaan asianajajaksi. Hän myöntää, että työmäärä on välillä suuri ja saa toisinaan huolestumaan. Lakimiehen työ on kuitenkin hänen suuri kutsumuksensa, People-lehti ynnää.

Uusimmat