Kodin turvakameroiden valmistaja oikeuteen – hakkeri puhui lapsille kameran välityksellä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Alabamassa asuva mies on nostanut oikeustoimet Amazonin omistamaa Ring-yhtiötä vastaan. Syynä on Ringin valmistamien kodin turvakameroiden alttius hakkeroinnille.

John Baker Orange osti Ring-kameran heinäkuussa 2019. Hänen 7, 9 ja 10 -vuotiaat lapsensa olivat eräänä päivänä pelaamassa koripalloa, kun he kuulivat kamerasta tuntemattoman henkilön äänen. Ääni kommentoi lasten peliä ja kehotti heitä kävelemään lähemmäs kameraa.

Kyseessä on vain yksi lukuisista tapauksista, joissa Ring-kamerat ovat päätyneet hakkeroiduiksi. Orangen mukaan Ring-kamerat ovat vakavasti puutteelisia, sillä niitä ei suojata tarpeeksi hyvin cyberrikollisilta.

Kanteessa Ringiltä ja Amazonilta vaaditaan määrittelemättömiä vahingonkorvauksia. Lisäksi sekä uusien että nykyisten Ring-kameroiden turvallisuutta vaaditaan parannettavaksi, uutisoi Reuters.