Varas naamioitui työvaatteisiin Lappeenrannassa – poliisi kehottaa tarkkaavaisuuteen työmaalla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kaakkois-Suomen poliisi tutkii kahta viime viikolla tapahtunut varkautta, joissa molemmissa tekijä oli pukeutunut neonkeltaisiin työvaatteisiin. Kyseessä saattaa olla myös yksi ja sama mies. Varkaudet tapahtuivat perjantaina 17. tammikuuta iltaseitsemän aikaan ja seuraavana lauantaiaamuna kello 08:00.

Neonkeltaiseen työtakkiin pukeutunut, noin 180 senttimetriä pitkä mies murtautui perjantaina Lappeenrannassa Kauppakatu 45-49 olevan kerrostalon liiketilaan. Mies oli murtanut lukot ja vei kassalippaasta vähäisen määrän rahaa. Seuraavana aamuna niin ikään neonkeltaisiin työvaatteisiin pukeutunut mies tunkeutui Liesharjunkatu 6:ssa sijaitsevalle kerrostalotyömaalle Lappeenrannan Sammonlahdessa.

Työmaalle saapunut työntekijä oli huomannut keltaisiin työhousuihin ja -takkiin sonnustautuneen, noin 180 senttimetriä pitkän ja iältään parikymppisen henkilön kantavan kaasupulloja rakennustyömaalta. Tekijä pakeni paikalta. Rakennustyömaalta anastettiin muun muassa Hiltin B22 -akku, Makita-merkkinen radio ja muita pieniä työkaluja.

Poliisi pyytää ilmoittamaan silminnäkijähavaintoja edellä mainittuihin tapauksiin liittyen, joissa molemissa oli rikoksesta epäillyllä yllään keltainen työtakki. Havainnot voi ilmoittaa sähköpostilla: rikostorjunta.etela-karjala(at)poliisi.fi tai soittamalla arkisin numeroon 0295 414 600. Poliisi kehottaa samalla tarkkaavaisuuteen työmaalla liikkuvista henkilöistä.