Mies putosi jäihin – Google Maps käski ylittää joen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Minneapolisin pelastusviranomaiset ovat auttaneet kylmettyneen miehen pois jäisestä vedestä. Mies oli lähtenyt ylittämään jokea varhain lauantaiaamuna. Jäät eivät kuitenkaan kestäneet.

Minnesotan CBS-paikallisuutiskanava kertoo, että mies oli pudonnut jäihin kertomansa mukaan Google Mapsin ohjeistuksen takia. Karttapalvelu oli käskenyt ylittää joen. Palomiehet sanoivat, että ohjeistuksessa kaiketi tarkoitettiin käyttämään Mississippi-joen ylittävää Stone Arch Bridge -siltaa.

Mies lähti kuitenkin ylittämään jokea jäätä pitkin aamuyöllä kolmen aikaan. Hänet saatiin pelastettua. Karttapalvelua uskonut mies kärsi lievästä hypotermiasta.