Justin Bieber lahjoittaa kodittomille 200 000 dollaria musiikkivideolla – inspiroi fanejaan hyväntekeväisyyteen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Justin Bieber ja räppäri Quavo ovat innostuneet tekemään hyvää. Heidät nähdään tuoreella videolla lahjoittamassa rahaa sitä tarvitseville. Bieberin ja Quavon Intentions-yhteiskappaleen musiikkivideoolla seurataan kolmea parempaa elämää etsivää naista Los Angelesissa.

Videon päätteeksi tähtien kerrotaan lahjoittaneen muun muassa talousongelmaisia naisia ja perheitä auttavalle Alexandria House -hyväntekeväisyysjärjestölle 200 000 dollaria.

Lahjoitusten antaminen ei rajoittunut ainoastaan Justin Bieberiin ja Quavoon. TMZ-sivuston mukaan järjestö on saanut videon julkaisun jälkeen yli 10 000 dollarin edestä lahjoituksia eri puolilta maailmaa.

Uusimmat