100 000 ankkaa komennettiin heinäsirkkojen invaasiota vastaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Valtavissa parvissa liikkuvat kulkusirkat aiheuttavat vuosittain valtavia tuhoja syödessään satoja eri puolilla maailmaa. Nyt hyönteisten invaasioon ollaan varautumassa erikoisin keinoin.

Kiina on lähettämässä Pakistaniin yhteensä 100 000 ankkaa. Lintujen tehtävänä on taistella tuholaisia vastaan syömällä heinäsirkkoja. Yksi ankka kykenee syömään vuorokaudessa yli 200 sirkkaa, ja lintuja onkin kuvailtu tuholaismyrkkyjä tehokkaammaksi biologiseksi aseeksi.

Ankkojen kykyjä kulkusirkkojen vastaisessa sodassa tullaan kokeilemaan lähikuukausina Kiinan Xinjiangin alueella. Sirkat ovat aiheuttaneet Pakistanissa niin pahoja tuhoja, että maassa julistettiin taannoin jo kansallinen hätätila. Miljoonat kulkusirkat ovat tuhonneet satoja myös Itä-Afrikassa, uutisoi BBC.