Videot: Näin upeasti italialaiset viihdyttävät toisiaan parvekkeilta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronaviruksen vaikutukset ovat olleet Euroopassa pahimmillaan Italiassa. Koko maa onkin suljettu taudin leviämisen myötä, minkä myötä maan kansalaiset ovat joutuneet eristäytymään koteihinsa.

Kovat ajat eivät kuitenkaan estä ihmisiä pitämästä hauskaa omalla tavallaan. Ihmisiä on ympäri italian nähty esittämässä musiikkia kotiensa parvekkeilla ja ikkunoissa.

Italialaisten tapaan viihdyttää itseään ja naapureitaan kansainvälisen pandemian aikaan päästään tutustumaan viraalina levinneillä videoilla. Niissä maan kansalaisia nähdään niin soittamassa, laulamassa kuin tanssimassakin turvallisesti parvekkeidensa suojista käsin.

https://twitter.com/funkyoulow/status/1238577133540257792

https://twitter.com/BiagiomF/status/1238489684390576130