Tutkijat: Näin koronatartunnan voi huomata myös oireettomalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlaajuiden pandemian aiheuttanut koronavirus on päässyt leviämään poikkeuksellisen laajalle, koska merkittävä osa sen levittäjistä on oireettomia. Siksi ilman kansalaisten järjestelmällistä testaamista epidemian leviämisen laajuutta on mahdoton tietää. Esimerkiksi Suomessa edes oireiset eivät pääse testeihin, joten epidemian laajuutta ei osaa kukaan sanoa.

Nyt Etelä-Koreasta kantautuu tietoja, jotka voivat auttaa oireettomia havaitsemaan sairastumisensa. Tutkijoiden mukaan nimittäin sekä Etelä-Koreassa että Italiassa ja Kiinassa on tehty havaintoja siitä, että monet potilaista ovat huomanneet haju- ja makuaistinsa heikentyneen nopeasti. Aistien heikentymisen on huomannut jopa kolmannes potilaista. Nyt tutkijat haluavat ihmisten havainnoivan muutoksia omassa haju- ja makuaistissa mahdollisen piilevän tartunnan huomaamiseksi.

Kyseessä on anosmia, joka voi olla joko tilapäinen tai pysyvä. Anosmian aiheuttavat yleensä esimerkiksi infektiot ja polyypit. Havainnoista kertoivat tiedotteessaan korva-, nenä- ja kurkkutautien professori Clare Hopkins sekä alan ammattijärjestön johtaja, professori Nirmal Kumar. Heidän mukaansa äkilliset oireet voivat olla merkki koronasta myös ilman kuumetta ja yskää.