Nyt se on varmaa! Uusimaa eristetään muusta Suomesta – ravintolat saavat olla yhä auki

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi lähti taistelemaan koronaviruksen pandemiaa vastaan viikkokausia liian myöhään, mutta aivan viime päivinä hallitus on viimein ryhtynyt toimenpiteisiin viruksen leviämisen hidastamiseksi Suomessa. Eilen kerrottiin, että tarkoituksena on sulkea liikenne Uudenmaan maakunnasta muualle Suomeen ja sulkea ravintolat, baarit ja yökerhot toukokuun loppuun saakka. Tänään Uusimaa eristettiin muusta Suomesta, mutta päätöstä ravintoloiden sulkemisesta ei kyetty tekemään.

Juuri tällä hetkellä hallitus kertoo valtioneuvoston linnassa päätöksistään uusista rajoituksista. Hallitus katsoo, että on aika rajoittaa kansalaisten liikkumista Uudeltamaalta muualle Suomeen valmiuslain perusteella. Liikkumisrajoitukset ovat voimassa 19. huhtikuuta saakka. Henkilöt eivät saa poistua Uudeltamaalta eivätkä mennä Uudellemaalle. Poikkeuksena ovat pakottavat tilanteet, kuten liikkuminen työn, elinkeinon tai luottamustoimen harjoittamiseksi tai lähiomaisen kuoleman vuoksi, lapsen tapaamisoikeuden toteuttamiseksi tai muun niihin merkitykseltään rinnastuvan painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi.

Puolustusvoimat ovat varautuneet siihen, että virka-apupyyntöjä voi tulla koronaviruksen torjuntaan liittyen. Puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoi, että kyseessä voi olla esimerkiksi liikenteenohjaus, jossa voidaan käyttää varusmiehiä. Toiminta tapahtuu poliisin johdolla, sillä varusmiehillä ei ole poliisin valtuuksia. Tavara-, rahti- ja jakeluliikenne toimii jatkossakin normaalisti kuten myös työmatkaliikenne, joka mahdollistetaan myös joukkoliikenteessä niin linja-autoissa kuin junissakin. Helsinki-Tampere -moottoritiellä rajoitukset kulkevat Hyvinkään pohjoispuolella. Päätös astuu voimaan vasta perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen.

Ravintoloiden sulkemista hallitus ei kyennyt vieläkään tekemään ennakkotiedoista huolimatta. Hallitus kertoi aiemmin, että ravintolat ollaan sulkemassa 31. toukokuuta saakka, mutta päätöstä asiasta ei saatu vielä tehtyä. Päätöksen sijaan pääministeri Sanna Marin vetosi ravintolayrittäjiin, että he sulkisivat liiketilat paikan päällä ruokailevilta ja että ravintoloista myytäisiin jatkossa ruokaa vain mukaan noudettavaksi. Hallitus kertoi lisäksi pyrkivänsä tukemaan yrittäjiä ahdingossa, mutta konkreettisia ratkaisuja ei ollut kuitenkaan vieläkään esittää.

Perustuslakivaliokunta esitti aiemmin hallitukselle, että ravintoloita tulisi voida sulkea alueellisesti. Valiokunnan mukaan alueilla, joissa ei vielä ole yhtään todettuja tartuntoja, ei ehkä jatkossakaan tarvitsisi sulkea ravintoloita. Lisäksi valiokunta esitti, että näistä toimista aiheutuvista tulonmenestyksistä tulisi maksaa elinkeinonharjoittajille kohtuullinen kompensaatio. Tähän mennessä pörssiyhtiöille ja yksinyrittäjille on kerrottu tukipaketeista, mutta pienille ja keskisuurille yrityksille ei, vaikka ne luovat valtaosan Suomen uusista työpaikoista.