Kissa yritti saalistaa käärmeen – sitten paljastui todellinen yllätys

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kissojen omistajat ovat saaneet tottua siihen, että toisinaan ulkona vapaasti liikkuvat lemmikit tuovat pieniä saaliita kotiin. Usein ulkoilun päätteeksi ulko-oven edustalta löytyykin esimerkiksi lintu tai hiiri, jonka kissa on saalistanut ja tuonut omistajalleen näytille.

Eräs mies onnistui nyt tallentamaan kameraansa erikoisen näyn, jossa oli sekä kissa, käärme että orava. Käärme oli saalistanut oravan, mutta pihalla vaaninut kissa olikin aikeissa iskeä hampaansa sekä käärmeeseen että sen pyydystämään lounaaseen.

YouTube-videolla nähdään tilanne, jossa mies tulee hätistelemään kissaansa kauemmaksi käärmeen luota. Käärme oli pudonnut puusta maahan oravan kanssa. Kun mies meni lähemmäksi hän näki, että käärme oli syömässä isoa oravaa, jonka se oli jo osittain nielaissut. Ennen kuin mies ehti silmiään räpäyttämään kissa lähtikin jo kuljettamaan käärmettä sekä oravaa, mutta päästi lopulta matelijasta irti.