Mies muistuttaa koronaviruksen vaarallisuudesta – pukeutuu viikatemieheksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen koronaviruspandemia on kirjaimellisesti räjähtänyt käsiin. Tästäkin huolimatta julkisia paikkoja ja osa yrityksistä on suunniteltu avattavaksi toukokuun alussa. Floridalainen asianajaja Daniel Uhlfelder ei ole innoissaan osavaltionsa päätöksestä avata uimarantoja ihmisille.

Santa Rosa Beachilta kotoisin oleva Daniel Uhlfelder on valmis matkustamaan ympäri Floridaa hieman erilaisena rantavahtina. Hän aikoo pukeutua viikatemieheksi, koska kaikki ihmiset eivät näytä sisäistävän koronaviruksen vaarallisuutta. Hän valvoo, että ihmiset muistavat pitää etäisyyttä toisiinsa.

Viikatemiehen läsnäolo puistattaa ja hyvä niin. Yhdysvalloissa on kuollut yli 50.000 ihmistä koronavirukseen. Suomessa on raportoitu tätä juttua kirjoittaessa yhteensä 172 COVID-19 -virukseen kuollutta. Heistä kaksi on suomalaisia viruspotilaita hoitanutta lääkäriä.

Viikatemiesasusta voisi olla apua myös Suomessa. Osa on jatkanut elämäänsä tavalliseen tapaan viruksesta välittämättä. Tuleva vappu saattaa lisätä ihmisten tartuntoja entisestään, mikäli kansalaiset eivät tottele eristäytymismääräyksiä. Mitä enemmän suosituksia rikotaan, sitä kauemmin poikkeustilanne kestää ja viruksen vaikutukset ovat vakavia muun muassa maamme taloudelle.