Tutkimus: COVID-19 saattaa tarttua sukupuoliteitse – virusta löydettiin spermasta

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Maailmalla jylläävää koronaviruspandemiaa on pyritty tutkimaan mahdollisimman laaja-alaisesti. Nyt kiinalaiset tiedemiehet ovat selvittäneet, onko virustestissä positiivisen näytteen antaneiden miesten spermassa myös virusta. Tulos ei ollut yllätys.

Koronavirus tarttuu aiempien tutkimusten mukaan pisaratartuntana, mutta virusta on löydetty myös virtsasta ja ulosteesta. On toisin sanoen selvää, että virusta on todennäköisesti myös muissa ruumiin eritteissä, kuten siemennesteessä. Seuraavaksi tulee selvittää, tarttuuko virus myös sukupuoliteitse.

JAMA Network Open -sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan COVID-19 -virusta löydettiin kuudesta näytteestä. Heistä kaksi sairasti näytteenottohetkellä koronaviruksen aiheuttamaa flunssaa ja kaksi muuta oli jo toipunut. Otanta oli pieni ja tutkimuksessa analysoitiin 38 miehen siemennestettä.