Karanteeni turhauttaa sinkkuja: ”Koska saa panna?”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koronakaranteeni on vaikuttanut monien ihmisten parisuhteisiin ja seksielämään. Osa on saanut uutta puhtia makuuhuoneeseen tylsyydestä ja jatkuvasta kumppanin läsnäolosta, mutta osa kumppaneista on voinut ärsyyntyä toisiinsa. Erityisesti karanteeni on vaikuttanut kuitenkin sinkkuihin, jotka asuvat yksin.

Sinkkuna elävien ihmisten sosiaalinen elämä on tällä hetkellä eristäytyneenä ollut hyvin rajoitettua. He eivät ole saaneet tavata ihmisiä, minkä lisäksi muiden sinkkujen tapaaminen ilman ravintoloita ja muita kohtaamispaikkoja onkin melko mahdotonta. Tämän lisäksi ihmisiin tulee pitää kahden metrin turvaväli. On sanomattakin selvää, että sinkkuihmisiä on kohdannut heistä riippumaton kuiva kausi seksin rintamalla.

Dublinissa asuva valokuvaaja Anouska on julkaissut hänen Instagram-kanavallaan kuvan, jonka hän on napannut jalkakäytävälle tehdystä maalauksesta. Maalauksessa tiedustellaan ohikulkijoilta, että koska ihmiset voivat jälleen harrastaa seksiä. Anouska on itse kommentoinut kadulle kirjoitettua When can we fuck again? -tekstiä kertomalla, että hänen sympatiansa ovat sinkkuihmisten puolella.

https://www.instagram.com/p/CAVnSPHjQ9M/