Pamela Anderson valmis uuteen avioliittoon – kertoo olevansa ikuinen romantikko

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pamela Anderson meni alkuvuodesta naimisiin pitkäikäisen ystävänsä Jon Petersin kanssa. Liitto ei kuitenkaan ehtinyt viralliseksi ja se peruttiin 12 päivää myöhemmin. Pamela Anderson on nyt korjannut avioliittoihinsa kohdistuvia väärinkäsityksiä.

Baywatch-tähti on ollut virallisesti naimisissa kolme kertaa. Hänen mukaansa ihmiset luulevat liittoja olevan viisi, mutta todellisuudessa niitä on kolme: Tommy Lee, Bob Ritchie ja Rick Salomon. Hänen mukaansa Jon Petersin kanssa solmittu liitto ei ollut avioliitto, vaan pieni ja intiimi tilaisuus.

– Menisin aivan varmasti vielä naimisiin yhden kerran. Vain yhden kerran, jos Jumala suo. Yhden kerran vain!, Pamela Anderson haaveilee New York Timesille.