San Franciscossa ihmeteltiin outoa ääntä – aiheuttajaksi paljastui Golden Gate -silta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Kaliforniassa ihmeteltiin viikonloppuna outoa ääni-ilmiötä. Kovaääninen humina kuului voimakkaimmillaan San Franciscon seudulla.

Sosiaalisessa mediassa levinneisiin videoihinkin ikuistettua ääntä kuvailtiin toisaalta enkelimäiseksi ja rauhalliseksi, toisaalta karmivaksi tai ärsyttäväksi. Lopulta äänen yllättäväksi aiheuttajaksi paljastui San Franciscon kuuluisa Golden Gaten silta.

Siltaan asennettiin taannoin uudet solakot, joiden tarkoituksena oli lisätä ilmanvastusta. Ilman kulkiessa solakkojen aukkojen läpi syntyy musiikkisoitinta muistuttava ääni. Se kuuluu kilometrienkin päähän erityisen voimakkaana tuulisina päivinä, uutisoi CBS.