Norjan ja Suomen raja avattiin Nuorgamissa – video operaatiosta leviää verkossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa päätettiin eilen keventää merkittävästi koronakriisin aiheuttamia rajoituksia niin ravintoloissa kuin tapahtumissakin. Samaan aikaan rajavalvontaa Norjan ja Suomen välisellä rajalla kevennettiin. Rajavartiolaitos julkaisi sisärajavalvonnan purkamisesta videon sosiaalisessa mediassa. Siinä nähdään millaisesta operaatiosta oli kyse.

– Sisärajavalvonta Norjan vastaisella rajalla on päättynyt. Järjestelyjen purkua keskiyöllä Nuorgamissa, rajavartiolaitos kirjoittaa videonsa yhteydessä.

Kovin mittavasta operaatiosta ei siis ollut kyse, joten nyt Norjaan voi matkustaa Suomesta. Ruotsiin sen sijaan ei ole asiaa ilman perusteltua syytä. Ruotsissa koronatilanne on edelleen hyvin vakava, sillä laumasuoja-strategiaan avoimesti luottaneessa maassa ylitettiin eilen 5.000 koronakuolleen raja. Samaan aikaan Pohjois-Ruotsissa koronatilanne on pahempi kuin koskaan aiemmin.