StaraTV: Antti Ketonen palasi esiintymislavoille – paluun tunnelmat videolla

StaraTV Viihde Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu suomalainen laulajatähti Antti Ketonen palasi viikonloppuna Jämsässä esiintymislavoille kuukausia kestäneen koronakaranteenin jälkeen. Stara oli paikalla seuraamassa millaisia tunnelmia paluu työpaikalle herätti artistissa ja yleisössä.

Haastattelussa Ketonen kertoo lisäksi uuden albuminsa tekemisestä ja taannoisesta suomalaisten artistien yhteisprojektista. Uuden levyn tuorein single Me selvitään tästä osuu aivan sattumalta teemaltaan mainiosti juuri koronakriisiin. Samalla Ketonen kertoo myös hieman tämän kesän suunnitelmistaan, sillä aivan tavallisen kaltaista keikkakesää ei ole tulossa festivaalikiellon yhä jatkuessa.