Lennot peruttiin koronan vuoksi – opiskelija pyöräili Skotlannista Kreikkaan 48 päivässä

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lentäminen on vain yksi tapa matkustaa valtioiden välillä. Koti-ikävän vaivaama kreikkalainen opiskelija päätti pyöräillä Skotlannista kotiinsa lentojen peruunnuttua koronapandemian vuoksi.

Pian kolmatta vuotta Aberdeenin yliopistossa opiskeleva Kleon Papadimitriou aloitti urakkansa 10. toukokuuta lentojen peruuntumisen myötä. Pyöräilyreissu Skotlannista Kreikan Ateenaan kesti yhteensä 48 vuorokautta. Matkaa kertyi yhteensä 3 500 kilometriä.

Papadimitriou oli varustautunut teltalla, makuupussilla, tölkkiruoalla, leivällä, maapähkinävoilla ja sovelluksella, joka ilmoitti jatkuvasti hänen sijaintinsa perheelleen. Päivittäin 55-120 kilometrin edestä polkeneen opiskelijan matka vei hänet Iso-Britanniasta meriteitse Hollantiin, Saksaan, Itävaltaan, Italiaan ja lopulta veneellä Kreikkaan. Yöt hän vietti leiriytymällä metsissä, joskin välillä hän pääsi yöpymään myös eri puolilla Eurooppaa asuvien ystävien ja tuttujen kodeissa.

Papadimitriou saavutti Ateenan CNN-uutissivuston mukaan viimein 27. kesäkuuta. Vastassa olivat paitsi hänen perheensä ja ystävänsä, myös opiskelijan matkaa sosiaalisessa mediassa seuranneita tuntemattomia ihmisiä.

 

https://www.facebook.com/BBCScotland/videos/1159886541041858/?t=120&v=1159886541041858