Koira oppi kulkemaan ovesta itse – osaa myös sulkea sen perässään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koirat oppivat rodusta riippuen melko nopeasti ja helposti uusia taitoja. Etenkin koirat, joilla on suuri miellyttämisen halu ja jotka ovat persoja herkuille, nappaavat uudet taidot salamannopeasti. Nyt videolla nähdään millaisen hyödyllisen taidon eräs lemmikki oppi.

Roxy-niminen bokserirotuinen koira oli oppinut avaamaan oven. Oven avaaminen oli koiralle hyvä taito, koska siten se pystyi itse päästämään itsensä takapihalle ja jälleen takaisin sisälle taloon. Lemmikin omistajia alkoi kuitenkin vähitellen ärsyttämään se, että koira jätti aina oven auki.

Koira jätti aina ovesta kulkiessaan oven auki, jolloin omistajat päättivät opettaa koiraa myös sulkemaan oven perässään. Nyt YouTube-videolla nähdäänkin hauska tilanne, jossa Roxy avaa oven, astelee siitä sisään ja sulkee oven perässään kiinni.