Miksi yritysten mobiilisovellukset ovat niin tärkeitä tänä päivänä?

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Uudelle vuosikymmenelle siirryttäessä mobiiliteknologia on noussut merkittävään asemaan jokaisessa yhteiskunnassa. Kuluttajan vallitessa markkinoita hyvän asiakaskokemuksen merkitys on kasvanut, ja mobiilisti tarjottava osto- tai myyntitilanne, yhteydenottotapa tai muu palvelu, kuten viihdeuutisten välittäminen lukijalle, ovat olleet elinehtoja nykyisille yrityksille. Myös lifestyle-verkkolehti Staralle.

Monet verkkosivustot voivat tyytyä tarjoamaan pelkästään mobiilisivuston, mutta monet haluavat antaa astetta paremman palvelun ja ovat lisänneet vaihtoehtojen joukkoonsa myös ladattavan mobiilisovelluksen. Kyseinen käytäntö on erittäin yleinen rahapelialalla, jossa esimerkiksi Mr Green tarjoaa asiakkailleen laadukkaan mobiiliselaimella selattavan version sivustaan sekä sovelluksen Android- ja iOS-käyttäjille.

Yhä nopeutuvan mobiiliverkoston ansiosta monet yritykset ovat lisäksi siirtämässä toimintansa täysin mobiiliverkostoon, jonka kattavuus on monesti muita internetverkostoja laajempi. Vasta rakenteilla olevan 5G-verkon seuraajaa, 6G-verkkoa, suunnitellaan jo päätä pahkaa, joten mobiiliverkoston kehitys tulee jatkumaan vahvasti.

Mobiilisovelluksen tuomat hyödyt yritykselle ja käyttäjälle

Mobiilisovellus on tehokas työkalu, joka kulkee helposti miljoonien potentiaalisten asiakkaiden taskussa tai laukussa. Se voi toimia yhteydenpitovälineenä, myynti- tai markkinointikanavana tai keinona sitouttaa asiakasta yrityksen palveluihin. Sen kautta yritys voi personalisoida tarjoamansa uutiset, tuotteet ja palvelut käyttäjän henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Mitä paremmin tässä onnistutaan, sitä koukuttavampi sovelluksen käyttö on ja asiakas palaa aina uudestaan selailemaan sen sisältöä.

Asiakasviestinnässä mobiilisovellukset ovat huomattavasti parempia kuin mikään muu keino. Ilmaisten push up -viestien ansiosta yritys pystyy esittelemään ajankohtaisia uutisia tai tärkeää tietoa heti mobiililaitteen etusivulla. Samoin käyttäjä ei jää paitsi mistään ja pystyy reagoimaan heti päivittyvään tietoon. Sovellus toimii myös tärkeänä tiedonlähteenä, josta tietoa on saatavilla välittömästi kun sitä tarvitaan.

Älypuhelimet pystyvät keräämään sisäänsä suuren määrän tietoa, joista on apua monissa asiakaspalvelutilanteissa. Esimerkiksi mobiilisovellusten välityksellä voi tänään jo tehdä maksusuorituksia ja sovelluksia voi käyttää kanta-asiakaskortteina, joka on suuri helpotus lompakon kymmenien kanta-asiakaskorttien viidakkoon. Samalla ennen vaikeista toiminnoista voi muodostua sujuvampi osa arkea.

Sovelluksen toimiessa vahvana linkkinä yrityksen ja asiakkaan välillä, se on myös vahva markkinointikanava. Asiakas voi tehdä tällöin ostopäätöksensä ilman muita häiriötekijöitä, kuten selaimissa nähtävien kilpailijoiden mainoksia. Niin ikään sovelluksen tarjoamat positiiviset kokemukset tarkoittavat suoraan sitä, että sen käyttöä halutaan jatkaa eikä tällöin ole tarvetta etsiä vaihtoehtoista palvelukanavaa.

Mobiilisovelluksen tuomat haasteet yrityksille

Vaikka mobiilisovelluksista on monia hyötyjä niin yritykselle kuin käyttäjälle, vain harvat toimijat haluavat kehittää juuri sovelluspalvelujaan. Jo perusversiona sovellukset vaativat useiden tuhannen euron investoinnin, jota kaikki eivät ole valmiita tekemään. Mahdolliset lisäpalvelut ja -ominaisuudet voivat kasvattaa loppusummasta kymmenien tuhansien eurojen suuruisen, jolloin yritysjohto on pakotettu painiskelemaan sovelluksen ja pelkän selainversion välillä.

Kuva: Morning Brew

Tänä päivänä etenkin sovelluksiin keskittyvää tietoutta ja strategioita on vain harvalla yrityksellä, koska niiden tarjoamaa hyötyä ei ole vielä laajasti tiedossa. Pienellä budjetilla toimivat start up -yritykset ja muut pienyritykset keskittävät hankintansa ensin tuotekehitykseen, ja vasta sen jälkeen asiakaskokemuksen parantamiseen, vaikka monesti ne kummatkin voivat kulkea käsi kädessä.

Suomen suosituimmat sovellukset ovatkin kiistatta suurimpien yritysten hallussa ja niiden kehittämiä älylaitetuotteita löytyykin yhä useamman suomalaisen laitteilta. Monen yrityksen haasteena onkin juuri niiden haastaminen. Tällöin ratkaisuna voi olla oman sovelluksen sijaan liittoutuminen yhteen monen alan toimijan kanssa ja luoda yhteinen appi.

Vaihtoehtoisesti pienetkin yritykset voivat pyrkiä mukaan tiettyjen suurten toimijoiden sovelluksiin, esimerkiksi matkailu- ja kaupan alalla. Kummatkin vaihtoehdot tuovat lisänäkyvyyttä, parantavat asiakaskokemuksia ja toimivat erinomaisina markkinointikanavina. Etenkin tulevaisuutta ajatellen yritysten täytyy panostaa internetsivustojen sijaan mobiilikokemukseen ja sen toimivuuteen.

Turvallisuus ja luottamus tärkeimpiä tulevaisuuden prioriteettejä

Mobiilisovellusten, kuten yleisenkin internetissä tapahtuvan asioinnin, kanssa pitää olla erityisen tarkka turvallisuuden kanssa. Yritys ei saa tinkiä ollenkaan sovellusten turvallisuudesta, koska yksikään käyttäjä ei halua henkilötietojensa joutuvan ulkopuolisten käsiin. Samalla ihmisten keskuudessa on herännyt huoli siitä, mihin kaikkeen yritykset käyttävät heidän tietojaan.

Kuka tahansa ei enää anna lupaa henkilötietojensa käyttämiseen esimerkiksi markkinoinnissa tai niiden välittämiseen eteenpäin markkinointitarkoituksissa. Tutkimusten mukaan luottamus yrityksen toimia kohtaan on suurin tekijä asiakassuhteen kasvattamisessa ja uskollisuuden kehittämisessä.

Asiakas käyttää mieluiten sellaisten yritysten palvelua, joihin luottaa – tutkimusten mukaan tällöin he jopa ostavat enemmän kuin normaalisti. Tästä syystä yritykset joutuvat miettimään omaa nettinäkyvyyttään ja -mainettaan kokonaisvaltaisemmin liittäen siihen sovelluksen lisäksi myös esimerkiksi sosiaalisen median, yhteistyöt yhteisöjen ja vaikuttajien kautta.