Poliisi ratsasi Seinäjoki Hiphop Festivalin kävijöitä – aiempaa vähemmän huumeita ja häiriötä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Seinäjoki Hiphop Festival järjestettiin viikonloppuna Rytmikorjaamon alueella. Tapahtumassa esiintyi suomalaisia hiphopin ykkösnimiä kuten Pyhimys, Gettomasa, Laineen Kasperi, Juno, Gasellit ja Sairas T. Poliisi suoritti alueella tehostettua huumausainevalvontaa.

Poliisi suoritti valvontaa tapahtuma-alueella ja sen ympäristössä. Valvonnan yhteydessä paljastui yhteensä 35 huumausainerikosta, joista 31 oli huumausaineen käyttörikoksia ja neljä huumausainerikoksia. Käyttörikokseen epäillyistä viisi oli alle 18-vuotiaita. Näissä tapauksissa alueen sosiaalipäivystys teki tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa.

– Poliisin takavarikkoon jäi muun muassa kannabista, amfetamiinia, LSD-lappuja ja erinäisiä huumausaineiksi luokiteltavia lääkeaineita, Pohjanmaan poliisi kertoo.

Seinäjoen keskustan alueelta tavattiin viikonlopun aikana viisi henkilöauton kuljettajaa, joiden epäillään käyttäneen huumausaineita ennen ajoa tai ajon aikana. Näiden kuljettajien osalta poliisi tutkii tekoja rattijuopumuksina ja huumausaineen käyttörikoksina. Toisin sanoen poliisi kirjasi kahden päivän aikana huumausaineisiin liittyviä rikosilmoituksia yhteensä noin 40.

– SHHF 2020 -tapahtumajärjestäjän turvallisuusjärjestelyt olivat onnistuneet ja tapahtumaan liittyviä järjestyshäiriöitä havaittiin aiempia vuosia vähemmän, poliisista kehutaan.