Seiska: BB-Sini menetti työnsä asianajotoimistossa – realityohjelma sekoitti elämän

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maanantaina Suomen Big Brother -talosta poistunut Sini Liljeqvist nousi lehtien otsikoihin, koska hänen aviomiehensä haki naisesta avioeroa viikko sitten. Sini oli tällöin vielä talossa. Nyt Seiska kertoo, että nainen on lopettanut työnsä aviomiehensä omistamassa asianajotoimistossa.

Asianajajana ja varatuomarina toiminut Sini on joutunut sivuun töistään mediakohun takia. Seiskan ja Iltalehden mukaan toimisto on tiedottanut, että Big Brother -ohjelma on aiheuttanut lakimiespalveluihin erikoistuneelle toimistolle ikävää huomiota. Samalla kuitenkin vakuutettiin, että asianajotoimiston toiminta jatkuu normaalisti huomiosta huolimatta.

– Asianajajamme Sini Liljeqvist on toistaiseksi sivussa tehtävistään, eikä osallistu toimiston työn arkeen. Sini tai toimistomme edustajat eivät kommentoi asiaa tämän enempää. Pyydämme työrauhaa kaikille osapuolille ja erityisesti toivomme median kunnioittavan läheistemme ja työntekijöidemme yksityisyyttä, tiedotteessa kerrottiin.