Tubettajan video järkyttää – poltti luksusluokan Mercedes-Benzin keskellä peltoa

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Somevaikuttajien vaarallisetkaan tempaukset eivät ole uusi ilmiö, mutta kohua ne onnistuvat herättämään kerta toisensa jälkeen. Nyt järkytystä on herättänyt venäläisen tubettajan tuore video, jossa hän sytyttää autonsa palamaan.

Tuoreella videolla miljoonien seuraama Youtube-tähti Mikhail Litvin ajaa Mercedes-Benz GT 63 S -autonsa keskelle peltoa. Hän kaataa ajoneuvon päälle polttoainetta ja sytyttää sen lopulta palamaan. Auto roihuaa ilmiliekeissä Mikhailin syödessä makkaraa turvalisen välimatkan päässä.

Erikoisen tempauksen taustalla olivat Mikhailin ja paikallisen autoliikkeen välinen riita. Autoliike oli tubettajan mukaan tehnyt kerta toisensa jälkeen huonoa jälkeä korjatessaan autoa tai kieltäytynyt korjaamasta sitä lainkaan. Viimeinen niitti oli eBaysta tilattujen huonolaatuisten osien asentaminen autoon, ja lopulta Mikhail päätti lähettää liikkeelle viestin rajun tekonsa muodossa.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.