Elsa Pataky esitteli hurjan treeninsä – yhden käden punnerrukset sujuvat vaivatta

Fitness Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Espanjasta kotoisin oleva malli ja näyttelijä Elsa Pataky on tunnettu parhaiten hänen rooleistaan Hurjapäät-elokuvissa. Nainen on jäänyt monille mieleen myös näyttelijä Chris Hemsworthin upeana vaimona, jonka vartaloa moni katseleekin kateellisena. Nyt 44-vuotias perheenäiti esitteli miten hän pitää fysiikastaan huolta.

Elsa Patakyn timmi vartalo ei ole pelkkien hyvien geenien tulosta, mikä käykin ilmi heti naisen julkaisemilta videoilta. Pataky julkaisi Instagram-kanavallaan kaksi videota, joissa nähdään miten hän treenaa kuuluisan valmentajansa Ross Edgleyn kanssa.

Treeni liittyy naisen mukaan uuteen hurjaan projektiin, josta tähti ei kuitenkaan paljasta vielä enempää. Se on kuitenkin nähtävillä, että Elsa Pataky on treenannut itsensä todella kovaan kuntoon. Nainen tekee videolla hyvin haastavia voimaa ja nopeutta vaativia liikkeitä ja muun muassa punnertaa yhdellä kädellä.