Naya Riveran hukkumiskuolemaa käsitellään oikeudessa – taustalla tähden ex-aviomies

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Glee-sarjasta tunnettu näyttelijä Naya Rivera kuoli traagisesti 8. heinäkuuta hukuttuaan Kalifornian Piru-järveen. Nyt tapaukseen liittyen on aloitettu oikeustoimet tähden mukana olleen ja eloon jääneet 4-vuotiaan Josey-pojan puolesta. Kanteen mukaan Joseylle aiheutui tapauksesta henkistä kärsimystä.

Venturan piirikuntaan ja paikallisiin viranomaistahoihin kohdistuvan kuolemantuottamuskanteen nosti Riveran ex-aviomies ja lapsen isä Ryan Dorsey. Sen mukaan Naya Riveran kuolemalta oltaisiin voitu välttyä, eikä tähden vuokraama vene vastannut rannikkovartioston turvallisuusmääräyksiä. Kanteen mukaan venettä ei oltu varustettu Kalifornian lain vastaisesti pelastusliiveillä.

Kanteessa myös kerrotaan, ettei Piru-järven läheisyydessä ole voimakkaista virroista varoittavia kylttejä. Naya Riveran kuvaillaan olleen hyvä uimari, ja Piru-järvellä kerrotaan puolestaan olevan synkkä historia lukuisten hukkumistapausten ansiosta. US Weekly -lehden mukaan Venturan piirikunnan edustaja ei ole toistaiseksi kommentoinut tapausta.