90 Päivää morsiamena Darcey onnensa kukkuloilla – Giorgi hemmottelee ruusuilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa megasuosituksi ohjelmaksi noussut 90 Päivää morsiamena on kertonut amerikkalaisen Darcey Silvan elämästä. Naisella on ollut epäonnea ulkomaalaisten rakkaiden kanssa, mutta nyt hän tapailee bulgarialaista komistusta. Darcey uskoo, että suhde tulee kestämään.

Siskonsa kanssa oman realityohjelman saanut 45-vuotias Darcey Silva tapailee kahdeksan vuotta Yhdysvalloissa asunutta Giorgia. Mies on erilainen kuin sarjassa aiemmin nähdyt rakkaudet, Jesse ja Tom. Giorgi on muuttanut Yhdysvaltoihin luomaan uraa ja etismään omaa amerikkalaista unelmaa. Darcey sopii erinomaisesti hänen suunnitelmiinsa.

Darcey ja Georgi tapasivat toisensa ensimmäisen kerran sosiaalisessa mediassa. He kohtasivat tosielämässä Miamissa ja ovat pitäneet siitä lähtien yhteyttä. Giorgi lupaa hemmotella naistaan ruusuilla aina kun he tapaavat.