Meteori valaisi yötaivaan Japanissa – loisti kirkaana kuin täysikuu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Meteorit voivat loistaa yötaivaalla huomattavasti tähtiä kirkkaampana. Taannoin Japanissa todistettiin valoilmiöltä, joka oli kirkkaudessaan samaa luokkaa kuin täysikuu.

Meteori nähtiin eri puolilla Japania sunnuntaina noin kello 1:35 paikallista aikaa. Näyttävästi ilmakehässä räjähdyksen äänen saattelemana palanut taivaankappale ikuistui useaksi videoksi taivaalle suunnattujen kameroiden ansiosta. Videot ilmiöstä levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa.

Akashin planetaarion johtaja Takeshi Inoue kertoo Kyodo News -uutissivustolle kyseessä olleen bolidi eli tulipallo, tähdenlento jonka kirkkaus ylittää -4,4 magnitudia. Vaikka bolidit ovat kirkkaita, oli Japanin yötaivaalla havaittu meteori erityisen vahva jopa niiden mittakaavassa.